Kuvitukset

Kun sydän pumppaa mustetta

Tuulilasi, Suosikki, Pokeri-lehti, Club Nokia… kuvituksiani on julkaistu useissa suomalaisissa medioissa ja julkaisuissa. Viimeisimpänä Selkomedia-verkkopalvelutssa.

Piirroskuvitukset ovat nykyään hyvä tapa erottua joukosta. Ja varsinkin nyt tekoälyn nostaessa päätään, käsityötaiteen arvostus on jälleen laaja-alaisesti nousussa.

Eniten rakastan mustetta, tussia ja tietokoneella värittämistä, mutta olen käyttänyt myös guassi- ja vesivärejä kuvitustöissäni.
Kuvituksiini voi tutustua myös Instagramissa. 

Kiinnostaako kuvitukset?

Jos kiinnostaa keskustella enemmän kuvituksista mahdollisuutena, niin laita viestiä tulemaan ja jutellaan lisää!

Referenssit

Sarjakuvituksia

Olemme tehneet yhteistyötä käsikirjoittaja Vesa Vitikaisen kanssa jo yli kolmekymmentä vuotta, ja matkan aikana on syntynyt lukuisia sivuja sarjakuvaa. Näistä tunnetuin Suomessa Vitikaisen taiteellinen päätyö, eli Kersantti Napalm -sarja, jota myös me olemme yhdessä tehneet eniten. Vuonna 2022 syntyi viimeisin yhteistyömme nimeltään ”Salaiset elämät”. Vuonna 2025 ilmestyy sarjan seuraava osa.

Kersantti Napalmin ohella olemme tehneet vuosien aikana muita lyhyempiä sci-fi ja kauhu-tarinoita ja jopa kokonaisen korkeajännitystyyppisen sarjakuva-albumin Revontuli -kustantamolle. Lisäksi olen värittänyt Vitikaisen julkaisemaan Kevyt Metalli -lehdessä julkaistuja, muiden piirtämiä sarjakuvia. Rinkula on hieno esimerkki yhteistyöstämme, jonka idean Vesa tarjoili jo vuosituhannen vaihteessa. Kuvitukset syntyivät seuraavien kuukausien aikana, mutta koska kustantajaa ei löytynyt ennen vuotta 2023, kyseinen sarjakuva odotti vuoroaan kaksikymmentä vuotta tietokoneen pöytälaatikossa. Lopulta työ julkaistiin vuonna 2023.

Muita sarjakuviani on julkaistu muun muassa Suosikki– ja Pokeri-lehdissä. Vuosituhannen vaihteessa tein viikon vitsin kuvitusta Club Nokian kotisivuille. Viimeisimpänä olen tehnyt pilakuvia Selkomedia-verkkojulkaisuun vuoden 2024 loppupuolelta kesään 2025.

Pilakuvat ja sarjakuvastripit

Pilakuvia, viikon tai kuukauden vitsejä, sarjakuvia, strippejä. Ensimmäiset julkaistut pilakuvat olivat Club Nokian Viikon vitsi vuosituhannen vaihteessa. Sen jälkeen on tullut strippimuotoista tai sivunmittaista sarjakuvaa niin Suosikkiin kuin Pokeri -lehteen. Viimeisimmät pilakuvat ovat olleet Himaan -lehdessä ja Selkomedia -verkkojulkaisussa.

Kiinnostaako kuvitukset

Jos kiinnostaa keskustella enemmän kuvituksista mahdollisuutena, niin laita viestiä tulemaan ja jutellaan lisää!

Satusekoiluhahmot ja peligrafiikka

Etusivu Uusiksi – Satusekoilu oli idea pelistä, jolla osallistuimme Ville Kormilaisen kanssa Think Ink -kilpailuun vuonna 2012. Peliä ei juurikaan ehditty kehittämään aloittavia konsepteja pidemmälle, mutta jäljelle jäi kavalkadi uusien ideoiden kautta ajettuja tuttuja satuhahmoja Tähkäpäästä Aladiniin ja Punahilkasta Suteen.

Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin olen laajentamassa osaamistani enemmänkin peligrafiikkaan, ja opettelen käyttämään muun muassa Blender- ja Krita-ohjelmistoja. Tarkoitus on lisätä lähitulevaisuudessa portfolioon 3D-kuvituksia ja pikselitaidetta. Ehkä jopa animaatioita.


Teatterijulisteet

Olen tehnyt myös julisteita niin esiintyjille ja esityksille, kuin tiedoitustarkoituksiin. Esimerkkikuvat vasemmalta oikealle: Taikuri Sami Paavolan keikkajuliste, Tikkurilan Teatterin Equus ja Yksi lensi yli käenpesän -esitykset, elokuvajuliste Rautaa Rajan Taa Finnkinolle ja Tunnehahmo YTHS:lle.

Kiinnostaako kuvitukset

Jos kiinnostaa keskustella enemmän kuvituksista mahdollisuutena, niin laita viestiä tulemaan ja jutellaan lisää!

Scroll to Top